Katriina Helmisen blogi Hieman erilaisia näkökulmia

Kohtaamisia

Työelämässä ja koulumaailmassa törmää usein epäsuotuisaan ilmiöön: jotkut onnettomat yksilöt joutuvat pilalle härnättyjen sielujen kastiin. Erityisesti kouluissa väli- ja liikuntatunneilla nämä epäonnekkaat tulevat esiin, ja muut saavat heidän kauttansa voimaa olla sen kaltaisia kuin ovat. Tämä lyhyttarina on omistettu pilalle härnätyille sieluille.

Katriina Helminen 30.1.2017

 

Tiedän tarinan miehestä, isästä ja pienestä pojasta sekä beduiinista. Mutta ennen kuin kerron sen,on minulla jotain muuta,tärkeää kerrottavaa: älä koskaan jätä ketään yksin. Anna sisäisyydellesi mahdollisuus herätä eloon. Näin saavutat näkyvyytesi. Anna ihmisen ihminen olla; älä vaadi keneltäkään liikaa, sillä mitä enemmän vaadit toiselta, sitä enemmän sinulta vaaditaan.

Oli eräässä kaupungissa lähiö, jossa asui isä ja pieni poika suuressa kerrostalossa.Isä oli menestynyt liikemies ja usein poissa kotoa; hänellä oli aina kiire. Näin ollen poika vietti aikaa kotona katsellen televisiosta erilaisia dokumentteja.

Isällä oli kotona kymmeniä tuhansia euroja pöytälaatikoissa ja patjan alle kätkettyinä. Poika käytti rahoja elämiseen, mutta eli kovin vaatimatonta elämää. Ruuaksi hän söi aina valmispitsoja ja niitä hän söi katsellessaan tv:stä jälleen kerran dokumenttia laskuvarjohyppääjistä.

Poika oli 16-vuotias, pieni, laiha ja kalpea; peruskoulussa hänen opettajansa oli tokaissut: "on jäänyt pojalta aamupalat syömättä". Opettaja itse oli valtavan kokoinen ja häntä pilkattiin usein.” Opettaja on syönyt muidenkin aamupuurot-niin ja pahanmakuista lounasta” muut pilkkasivat. Poika pinnasi usein koulusta, mutta kukaan ei huomannut sitä, sillä yläkoulun luokanvalvoja oli pahasti alkoholisoitunut; hänelle oli yhdentekevää kuka oli paikalla ja kuka ei. Alakoulussa luokanopettaja kärsi muistivaikeuksista, joten poissaoloja ei yleensä kirjattu mihinkään.

Pojalla ei ollut ystäviä; ikkunasta hän näki paikallisen nuorisotalon jengiä mopoineen ja mopoautoineen. Usealla nuorista oli tapana polttaa tupakkaa ja syljeskellä. Viikonloppuisin nuorisotalon edustalla oli bileet. Pojasta oli kiehtovaa seurata toisia nuoria, aivan kuten lintujen ryhmäkäyttäytymistä. Poika olisi halunnut ruokkia pikkulintuja, mutta niiden ruokkiminen oli taloyhtiön säännöissä kiellettyä. Niinpä hän keskittyi dokumentteihin ja toistuvien uusintojen takia hän muisti osan niistä ulkoa.

Pojan hartain toive oli, että isä joskus juttelisi hänen kanssaan ja että he voisivat yhdessä katsoa dokumentteja. Tämä oli kuitenkin toistaiseksi mahdotonta, sillä liikemiehen elämä oli varsin aikaavievää puuhaa. Isä oli sijoitustoiminnalla rikastunut yritysjohtaja ja hän oli työpaikallaan aamusta heti viideltä ja poistui työstä n. klo 22.Hän omisti Helmi-nimisen ostoskeskuksen. Ennen nukkumaanmenoa hän prässäsi pukunsa; hänellä oli tapana käyttää aina samaa pukua, vaikka rahaa oli enemmän kuin tarpeeksi.

Yläkerran asukkaalla oli koira, joka ulvoi usein surkeasti ."Jätettiinköhän sekin yksin?" poika mietti. "Voi kunpa joku veisi sen ulos" poika ajatteli. Ja niin paheni koiran surkea ulvonta ja se sai pojan vielä surullisemmaksi, jolloin poika itse päätti ulvahtaa muutaman kerran" Muttei liikaa, etteivät hälyytä poliisia paikalle" tuumaili poika itsekseen.

Hetken ulvottuaan poika päätti, että hän lähteekin poikkeuksellisesti ulos; hän sai tarpeekseen, kun tv:stä tuli ainakin kymmenennettä kertaa dokumentti nimeltä" Idänkauppa eilen ja tänään". Hän otti nipun rahaa pöytälaatikosta ja poistui asunnosta hiljaa hiipien.

Pojalla oli yllään vain pyjama, mutta kukaan ei huomannut sitä. Hän päätti mennä kirjastoon selvittämään, miksi isä jätti hänet aina yksin. Ystävällinen kirjastovirkailija hymyili ja sanoi, ettei tietokannasta löydy sen nimistä teosta. Niinpä poika meni nuorisotalolle, jossa vihainen ja kiroileva ohjaaja suuttui kysymyksestä ja sanoi "Mene mielisairaalaan"

Kaupan kassaneiti kyseli bonuskorttia ja kysyi"keräätkö leimoja?",poliisin toimistossa virkailija kysyi"Haluatteko tehdä rikosilmoituksen?"Terveyskeskuksessa huolestunut hoitaja vastasi"Näytät kalpealta."Lopulta poika kysyi kysymyksensä eräältä ohikulkevalta rouvalta,joka piteli käsilaukkuaan ja totesi"mene pois."

Tästä turhautuneena poika päätti palata takaisin kotiinsa,mutta saikin ajatuksen mennä kerrostalon katolle.Katolla oli valtavan kokoinen helikopteri,joka piti kovaa meteliä.Lentäjä ja joku toinen mies keskustelivat katolla ja olivat juuri aikeissa lähteä lentoon,kunnes poika päätti juosta ja hypätä helikopterin takapenkille.Ja niin he nousivat ilmaan.Lentäjä ja toinen mies eivät havainneet poikaa;he olivat molemmat amfetamiinipöllyissä ja matkalla viemässä huumelastia Kolumbiaan.

Poika kuunteli miesten juttuja ja päätteli,että he ovat joko hulluja tai huumeessa.Hän huomasi takapenkillä olevan liitovarjon ja päätti kerätä rohkeutta ja hypätä pois sopivassa hetkessä,sitten kun tuntui oikealta.Hän ei pelännyt lainkaan,sillä hänen mielestään hänellä ei ollut mitään menetettävää.

Ja tuntikausia takapenkillä istuttuaan poika puki laskuvarjokamppeet päälleen,avasi oven ja hyppäsi.Se tuntui hetken verran viimeiseltä teolta,mutta poika ei enää välittänyt.Ehkä hän saisi vastauksen kysymykseensä.

Lopulta poika laskeutui maahan,alueelle nimeltä Serafiel,joka on aavikko Etelä-Amerikassa Tyynenmeren rannikolla. Serafieliä pidetään yhtenä kuivimmista paikoista; eräillä paikoilla ei tiedetä sataneen yli 400 vuoteen.Hiekka-aavikoilla tuuli  oli kasannut dyynejä,jotka muistuttivat jollain tapaa Lapin erämaan lumesta kasautuneita lumikumpuja.

Oli yö ja pimeää.Kuitenkin äärettömän kaunis tähtitaivas loisti keskellä aavikkoa ja poika ihaili sitä läpi yön.Tähtitaivas oli lähes yhtä vaikuttava näky kuin revontulet Lapissa;niitä katseli kylmyydestä huolimatta.Poika ei tiennyt,missä oli,mutta sen hän tiesi,että ainakin siellä saa olla rauhassa.

Aurinko alkoi nousta ja lämpötila kohosi vähitellen; Aavikolla kesällä päivälämpötila voi nousta jopa 50 celsiusasteeseen. Auringon laskiessa lämpö haihtuu nopeasti ilmakehään, koska pilviä ei ole. Siitä seuraa lämpötilan voimakas lasku yöllä. Yölämpötila voi olla 45 astetta alhaisempi kuin päivä ylin lämpötila.

Ja niin koitti aamu ja poika heräsi kuumaan auringonpaisteeseen;oli ainakin 40 celsiusastetta.Pojalla alkoi olla nälkä ja jano,eikä erämaan keskellä ollut markettia,josta ostaa valmispitsoja.Niinpä poika päätti lähteä etsimään paikallista ostoskeskusta ja pari tuntia hiekkadyynejä ylittäneenä poika näki suuren beduiiniteltan.Hän innostui ja ajatteli,että ehkä siellä olisi joku joka voisi auttaa eteenpäin.

Beduiinii merkitsee aavikon paimentolaista. Beduiinit ovat jakaantuneet useampiin heimoihin ja saavat elantonsa yleensä lampaidenkasvatuksesta.

Yksi beduiinien kulttuurin tunnetuimmista piirteistä on vieraanvaraisuus;vieras saa beduiiniteltasta aina suojan ja ruokaa,joka on tavallisesti leipää ja liha- ja maitotuotteita, joita saadaan lampaista, vuohista ja kameleista. Beduiinit ovat taitavia käsityöläisiä, jotka koristelevat niin vaatteensa, työkalunsa sekä korunsa kauniilla kirjailuilla.

Poika menee teltan luo ja pian teltasta astuu beduiinimies,jolla on vaaleanpunainen silkkihaalari päällä ja päässä huivi tiukasti sidottuna.Hän oikein innostuu nähdessään pojan ja tanssahtelee levottomasti.Hän puhuu espanjaa ja arabiaa,mutta ymmärtää myös englantia ja saksaa.

Lähiössä,josta poika on lähtöisin,suljettaisiin moinen heiluja suljetulle osastolle eikä pois pääsystä olisi ollut tietoakaan.Kieltämättä muut beduiinitkin pitivät miestä varsin erikoisena persoonana,mutta hänet hyväksyttiin siitä huolimatta.

Beduiini on 39-vuotias mies,jolla on musta parta ja ruskettuneet kasvot.Hän käyttää usein aurinkolaseja sekä toisinaan lippalakkia,jossa lukee "New York Giants".

"Hei!Saisinko vettä ja ruokaa?"kysyy poika beduiinilta.Beduiini esitteli kohteliaasti itsensä"Olen Abdel.Mikä sinun nimesi on?" "Olen poika",poika vastasi.Tämän jälkeen hän tarjosi pojalle lammaspaistia ja vettä ja molemmat tulivat iloisiksi."On aika yksinäistä täällä"totesi Abdel"niin on sielläkin,mistä minä tulen"vastasi poika."En halua sinne takaisin"poika lisäsi."No mutta sinähän voit jäädä minun luokseni,jos vain tahdot" "Kiitos"vastasi poika "jään mielelläni."

Niin alkoi pojan ja beduiinin ystävyys ja syveni päivä päivältä."Mitä yleensä teet vapaa-ajalla?"poika kysyi Abdelilta."Kuuntelen paljon radiota,hoidan kameliani ja juttelen kaupustelijoitten ja kulkueen porukoiden kanssa.Abdel esitteli paristokäyttöistä matkaradiota,jonka hän oli saanut eräältä ystävälliseltä mieheltä kulkueesta.Radiokanavia kuului kolme,tosin joskus kuuluvuus oli heikko,mutta yleensä se toimi hyvin.Kanavat olivat radio Sputnik,Lappi- radio ja jokin saksalainen radiokanava,josta kuului 80-ja 90-luvun hittejä.

 

Abdel piti Lappi- radiossa usein soitetusta kappaleesta,Eero Maggan tulkitsemasta Poromies.-nimisestä kappaleesta. Abdel ei ymmärrä sanoituksista mitään,mutta laulaa silti mukana:"Arvaamaton on poromies.Sen tietää hän,tuo vastakohtain mies.Ei voita Lapin taivaan alla,tiedolla ja tekniikalla,luonto herra on ja siksi jää."

Asun tässä teltassa,koska lähellä on keidas nimeltä Une belle fleur ,Kaunis Kukkanen, jossa on pysyvästi saatavilla tuoretta vettä Se on ainakin hehtaarin kokoinen,tuumasi Abdel.Keitaan vuoksi myös karavaanit, kauppamiehet kameleineen poikkeavat tätä kautta.Saan heiltä ruokaa ja vaatteita.Voin pyytää uuden pyjaman sinulle,jos haluat?"Kiitos paljon"vastasi poika."Karavaani tarkoittaa kamelijonoa, joka kuljettaa ihmisiä ja tavaroita.Niitä menee tästä ohi päivittäin.Sieltä löytyy kauniita silkkipyjamia.Voin kirjailla sinulle siihen jotain kaunista." totesi Abdel

"Mitä sinun nimesi tarkoittaa?"kysyi Abdel."Poikaa",poika vastasi."Onpas erikoinen nimi.Minun nimeni tarkoittaa palvelijaa".Tässä vaiheessa pojasta tuntui siltä että beduiini oli liian ystävällinen,mutta koska pojalla ei ollut mitään menetettävää ei hän sen koommin välittänytt siitä.Ehkä hän oli vain jotenkin omalaatuinen.

"Mistä sinä tulet?"kysyi beduiini pojalta."lähiöstä"poika vastasi."Siellä on isoja kerrostaloja ja kauppa,josta saa valmispitsoja.En tunne sieltä ketään.Sinun lammaspaistisi on paljon parempaa" "Mikä sinun kamelisi nimi on?"kysyi poika."Hän on Ali ja dromedaari,kamelien sukuun kuuluva isokokoinen sorkkaeläin. Sitä kutsutaan myös yksikyttyräiseksi kameliksi.Se kestää hyvin kuumuutta ja on hyvä kuormajuhta. Sen selässä oleva kyttyrä toimii rasvavarastona. Kuivana kautena kyttyrä on pieni, mutta kasvaa sadeaikana ja saattaa painaa silloin 40 kg."

Radiosta soi Princen Kiss "You don't have to be rich to be my girl,You don't have to be cool to rule my world, Ain't no particular sign I'm more compatible with.I just want your extra time and your kiss" ja tästä innostuneena Abdel alkoi tanssia ja innostui matkimaan kamelinsa Alin hienostunutta keinahtelua.Ja poika nauroi.Tuolloin poika päätti,että voi täysin luottaa Abdeliin ja poika alkoi ulvahdella ja Abdelia tämä huvitti suunnattomasti.Poika oli onnellinen,koska oli saavuttanut näkyvyytensä.Oli yö ja poika vei Abdelin ulos katselemaan tähtitaivasta.Näky oli taianomainen ja tuntui,kuin aika olisi pysähtynyt ja kaikki olisi yhtä.

Yöstä tulisi jälleen kylmä,mutta Abdel oli varautunut tähän hyvin: teltan lämmitti keitin ja sillä pystyi valmistamaan ruuatkin sisätiloissa. Teltassa käytettävissä keittimissä oli suljettu polttoainejärjestelmä, jotta palava neste ei pääse läikkymään.Piti olla varovainen, etteivät varusteet syttyisi palamaan. Nukkuessa keittimessä ei saanut olla tulta. Katon korkeimmassa kohdassa oli poistotuuletus,joten keitintä oli turvallista käyttää teltan lämmitykseen. Lisäksi Abdelilla oli 2 makuupussia,joista toisen hän antoi pojalle.

Pojalla oli ollut kotona ollessaan pahaa unettomuutta,mutta teltassa hän nukkui kuin pieni lapsi;ei ollut paineita mistään,ei kerrostaloa,lähiötä,ei isää-ei ketään tai mitään mistä joutuisi huolestumaan.Poika nukkui 12 tuntia ja oli seuraavana päivänä kuin uudestisyntynyt.

Samaan aikaan toisaalla,aivan erilaisessa paikassa eleli mies,joka oli kiinnostunut ainoastaan pien-ja hävittäjälentokoneista.Mies oli hieman alle 170 cm pitkä,hoikkavartaloinen ja varsin kalpea.Ikää hänellä oli 44 vuotta.Mies oli ranskalainen,mutta puhui sujuvasti englantia.

Hänen lentokoneensa oli kirkkaankeltainen supermarine Spitfire, joka merkitsi hänelle kaikkea;ei ollut mitään niin tärkeää maailmassa kuin hävittäjäkone.Hän oli nimennyt sen Leilaksi.Hän oli lentänyt sillä jo vuosia ja päätti lähteä tällä kertaa vähän pidemmälle matkalle.Polttoainetta oli täysi tankillinen ja suuntana oli Peru.

Niin mies nousi ilmaan ja matka saattoi alkaa.Matkaa Peruun oli noin 5 tuntia,joten polttoaineen pitäisi riittää perille saakka.Oltiin jo lähes perillä,kunnes jotain yllättävää tapahtui:  oikean puolen siiven tuki murtui, joka johtui käytössä syntyneestä kulumisesta.Lentokone oli noin kolmen kilometrin korkeudessa, kun koneen nokka painui äkillisesti alas ja sen ohjattavuus katosi.

Kone putosi maahan ja syttyyi palamaan.Kuin ihmeen kaupalla lentäjä selvisi elossa,tosin hän löi päänsä pahasti ja sai ruhjeita koko kehoon,mutta muutoin hän oli kunnossa.Mies juoksi kauemmas koneesta jos se sattuisi räjähtämään.Hän huomasi laskeutuneensa keskelle aavikkoa.Pelkkää hiekkamerta joka puolella.

Mies katsoi Leilaa ja huusi "Ei!Ei minun Leilani!Olet kaikki mitä minulla on; nyt minulla ei ole mitään..Kenestä nyt huolehdin? Räjähdät pian kappaleiksi ja pirstaleet ovat ainoa,mitä sinusta jää jäljelle.Tämä ei ole oikein,tämä ei voi olla mahdollista..En halua luopua sinusta,sanokaa,että tämä on painajaisunta!"

Mies polvistui hiekkadyynin eteen ja rukoili:Auta minua Jumala,jos olet olemassa.Mies oli shokissa ja ymmärsi pian kuolevansa keskelle erämaata.Hän oli kadottanut rannekellonsa,mutta se oli murheista pienin.

Sitten lähes pyörtymispisteessä hän näki keitaan,joka vuoroin liikkui lähemmäs ja välillä taaemmas.Mies riemastui ja lähti tavoittamaan tätä näkyä.Mutta se olikin vain Fata  Morgana,kangastus,nopeasti horisontissa näkyvä, muuttuva harha.

Mies lähti harhailemaan viimeisillä voimillaan eteenpäin ja jätti Leilan taakseen."Hyvästi rakas"mies ajatteli.Sitten yhtäkkiä kaukaa siinsi kamelikulkue,jota mies epäili toiseksi harhaksi.Mutta kävikin niin,että beduiinikulkue oli todella lähestymässä miestä ja lopulta he kohtasivat.

Beduiinit näkivät palavan lentokoneen ja loukkaantuneen miehen ja ottivat tämän mukaan   kulkueeseensa,mistä mies oli erittäin kiitollinen;he pelastivat hänen henkensä.Kulkue jatkoi matkaansa ja pian he olivat beduiinin teltan luona.Abdel jo odottikin heitä saadakseen pojalle vaaleanpunaisen silkkipyjaman.

Tässä vaiheessa Abdel huomasi loukkaantuneen miehen ja huolestui"Ei tuo mies jaksa matkustaa.Hän on aivan liian huonossa kunnossa.Antakaa hänen jäädä luokseni,kunnes tervehtyy" Ja niin telttaan asteli mies ruhjeineen ja harhoineen."Ota lammaspaistia niin virkistyt.Lisäksi tarvitset vettä"

Poika oli uimassa keitaalla ja puki ylleen uuden vaaleanpunaisen sillkkipyjaman.Abdel oli luvannut kirjailla siihen kamelinsa Alin.

Poika asteli telttaan ja säikähti miestä"Kuka sinä olet?"poika kysyi."Olen mies"mies vastasi ja poika esitteli itsensä"olen poika"."Miksi sinulla on ruhjeita joka puolella?"poika kysyi."Putosin koneellani keskelle autiomaata"mies vastasi.”Me hoidamme sinut kuntoon,poika lupasi ja keitti miehelle arnikkiteetä.”

Mies alkoi yhtäkkiä itkeä lohduttomasti"Minun Leilani on poissa,sitä ei enää ole.Ja kaikki lääkkeeni paloivat koneen mukana.Miten nyt pärjään?" "Millaisia sairauksia sinulla on?"Abdel kysyi."Mielenterveysongelmia ja unettomuutta.Minulla on vakava masennus ja olen sairastanut psykoosin pari vuotta sitten.Saan usein pahoja paniikkikohtauksia,jotka menevät ohi ainoastaan nukkumalla." Mies joi arnikkiteen ja alkoi väsyä;päivän tapahtumat olivat järkyttäneet häntä suuresti.Niinpä hän nukahti ja heräsi vasta seuraavana aamuna."Taidamme tarvita kolmannen makuupussin"Abdel ajatteli.

Ja niin saattoi alkaa kolmikon yhteiselo;aamuteellä oli varsin hiljainen tunnelma,mikä häiritsi Abdelia niin,että hän laittoi Lappi- radion soimaan.Sieltä kuului Tamara Lundin tulkitsema Lapin tango.Kappale on kaunis ja melankolinen.

Abdel lauloi mukana "Kun kerran matkallain Lapin maahan eksyin, ei haihdu rinnastain outo taika tuo, mua kutsuu Lappi vain, sen tenho yksin, sen muisto mulle aina kaipuuta luo.."

 Mies piti Abdelia varsin omalaatuisena tyyppinä,mutta myös harmittomana sellaisena.Ilmassa oli varauksellisuutta;olihan teltassa nyt uusi asukas,josta poika ja Abdel tiesivät varsin vähän.Poika kysyi mieheltä"Mistä olet kotoisin?" "Etelä-Ranskasta"mies vastasi."Toinen maailmansota päättyi juuri ja päätin lähteä kaaoksen keskeltä etsimään vastausta kysymykseeni.""Mihin kysymykseen,poika uteli."Siihen,että mikä on ihmisen sisäisyys?"

Olen etsinyt vastausta joka puolelta,mutta ainoa henkilö,joka on edes osannut kertoa jotakin on Tolstoi; " Ihminen voi heiketä vettäkin vetelämmäksi mutta myös vahveta kiveäkin kovemmaksi.Masennuksen hetkinä minua parhaiten vahvistaa tieto,että juuri tuo, mikä minua vaivaa, se onkin se aines,jota minun on muokattava,ja aines on sitä arvokkaampi,mitä vaikeampia aikoja elämme."

Minua on nuoresta saakka mietityttänyt,mitä Tolstoi tarkoitti aineksella.Uskoisin,että ihmisen sisällä kasvaa jotakin,joka tulee esiin jossakin elämänvaiheessa,jossa se on suotavaa tai sitten se ei tule esiin lainkaan.Riippuu,mistä ihminen on kiinnostunut.

Monet etsivät vastauksia ulkomaailmasta erilaisista yhdistyksistä,uskonnoista tai muista yhteisöistä ja se on ihan hyväksyttävää.Itse kysyin papilta,joka vastasi"Meillä on erilaisia hengellisiä tilaisuuksia", yhdistyksessä pyydettiin täyttämään jäsenhakulomake ja sivistystoimenjohtaja ei osannut vastata"minulla on valitusten käsittely kesken"hän totesi.

Voiko kuitenkin olla,että tuo aines on kuin nukkuva kukka,joka herää,jos on herätäkseen?

Olen oivaltanut,että ulkokehän suuntaisesti eläminen ei ole tärkeintä vaan se,että tärkein tie johtaa sisäisyyteemme,jossa meillä jokaisella on sisäinen lapsemme;sen on jokaisen on mahdollista löytää,jos niin haluamme.Taiteen eri muotojen avulla voimme päästä sisäisyyteemme ja herättää nukkuvan kukan.

Toisten ihmisten tuomitsemista tulisi välttää parhaansa mukaan,koska sisäisyydessämme voi vallita täysin erilainen olotila kuin mitä ulkoinen puolemme maailmalle viestii. En pohdinnastani huolimatta,siltikään mielestäni ole saanut riittävää vastausta kysymykseen,joten lähdin lennolle" mies kertoi.

"Olen pohtinut samaa"sanoi poika "mutta en minäkään ole löytänyt siihen vastausta. Mies vastasi:"Anteeksi,että vuodatin ajatuksiani teille,mutta se johtuu siitä,etten ole ottanut aamulääkkeitäni.Ilman lääkkeitäni mielikuvitukseni herää eloon ja se on lääkärin mielestä vaarallista,koska taiteellinen puoleni minussa tulee esille, joten syön lääkkeitä.Minua hieman pelottaa olla ilman lääkkeitäni"

"Karavaanin mukana saan erilaisia rohdoksia ja homeopaattisia valmisteita.Voimmeko kokeilla niitä?"kysyi Abdel."Toki,vaikka en usko niiden tehoavan"mies vastasi."Minun unettomuuteni parani sillä,että ennen nukkumaanmenoa katselen noin tunnin tähtitaivaan loistoa.Se auttaa"poika tuumaili.

Poikaa jäi häiritsemään miehen maininta toisen maailmansodan päättymisestä,sillä sehän päättyi 10. helmikuuta 1947 solmitussa Pariisin rauhansopimuksessa .Nyt on vuosi 2016."Ehkä mies vaan hourailee." poika mietti.

Vaivaantuneisuus katosi ja kolmikosta tuli ystävykset;he hulluttelivat yhdessä matkien erilaisten eläinten käytöstä,naureskelivat radiokanavien jutuille,pelasivat korteilla,kävivät keitaalla, paistoivat lammasta ja keittivät riisiä ja kasviksia.Heistä oli mielenkiintoista seurata karavaanin kulkua ja ihmisiä,jotka siinä matkasivat;he monesti juttelivat toisilleen englanniksi ja ymmärsivät toisiaan hyvin. Abdel toimi tarvittaessa tulkkina,sillä mies ja poika eivät ymmärtäneet espanjaa.

Päiväteellä keskustelun aiheeksi nousi aika;mies halusi tietää,mitä kello tarkkaan ottaen on.Se oli kymmentä yli 14.Tässä vaiheessa poika kysäisi mieheltä"puhuit toisesta maailmansodasta.Onko Ranskassa sota?" "Ei ole enää,se päättyi hiljattain.""Ei se ole mahdollista.Nyt on vuosi 2016""Ei ole, kun on vuosi 1947"mies vastasi."Hänellä on varmasti dementia"poika ajatteli.Abdel vahvisti pojan tiedon:nyt oli marraskuun 17.päivä vuonna 2016.

Tästä mies innostui “Aikamatkaaminen on siis totta! Mitä mieltä olette ajatuksestani,jonka mukaan elämme kerroksellisia elämiä menneisyydessä,nykyisyydessä ja tulevaisuudessa.Elämämme ovat näillä eri kerroksilla sikäli erilaisia,että meillä on jokaisessa elämässämme oma oppimiskokemus tai kokemuksia,joita olemme tulleet ikään kuin suorittamaan. Ja jokaisella aurinkokunnalla on omat kerrostumansa.

Tämä selittäisi ennalta tietämisen ja hengenheimolaiset,sillä eri elämissä tapaamme suurin piirtein samoja ihmisiä,vähän vaihtelee totta kai. Tämän näkemyksen mukaan olisimme tietyllä tavalla aikamatkaajia.Olemmehan muuten Maassa?"

"Telluksellapa hyvinkin" vastasi poika."Mies taitaa todella tarvita lääkkeitään"tuumasivat poika ja Abdel,joka päätti tilata kaupustelijoilta Homeopathic remedy-nimistä homeopaattista valmistetta.Se oli tarkoitettu mielenterveysongelmiin.Ja niin mies sai lääkkeensä ja ne tehosivat jo neljän viikon kuluttua.

Kului viikkoja,kuukausia,vuosi kunnes mies oli täysin tervehtynyt.Oli 17.11.2018. Miehellä oli tapana jutella pojan kanssa syvällisistä aiheista ennen nukkumaan menoa.He  keskustelivat mm. ihmisen olemassaolosta,ihmisen inhimillisyydestä, ufohavainnoista,tieteen kehityksestä, yksinäisyydestä sekä Jeesuksesta. Samalla he ihailivat tähtitaivaan loistoa.

Mies innostuu kertomaan"Jos on kotoa saanut kasvatuksellisesti huonot eväät,voi elämä maailman vauhtipyörässä käydä varsin hankalaksi.Tarkoitukseni ei ole tilittää kurjasta lapsuudesta tai huonoista vanhemmista, vaan kysyä rakentavassa mielessä,että kuka on vastuussa siitä,jos lapsesta kehittyy yhteiskunnan ulkopuolelle tahtomattaan ajautunut yksilö?

Sitä yrittää kaikkensa,mutta mikään ei riitä;vaaditaan enemmän kuin mitä ihminen voi olla. Sitten ihmetellään kuinka paljon syrjäytyneitä ihmisiä on maailmassa.Kotoa mukaan saatu eväskassi lienee yksi osatekijä syrjäytymisen prosessissa,tosin yksilön omat valinnat vaikuttavat ehkä eniten,mene ja tiedä.

Usein syrjäytyneet ovat pahasti väärinymmärrettyjä ja psykiatriset hoitolaitokset ovat täynnä.On myös paljon yksinäisiä syrjäytyneitä iästä riippumatta."Poika ymmärsi,mitä mies tarkoitti ja oivalsi,että ehkä liiallinen vastuu aiheutti hänelle unettomuuden.

Yksi kummallisista tekijöistä oli se,että pojan ja miehen ulkonäkö ja elämäntarinat vastasivat toisiaan merkittävästi:molemmat olivat pieniä ja kalpeita,molemmilla oli unettomuutta, molempien isä oli kiireinen liikemies,molemmat pitivät lentokoneista,molemmat olivat jättäneet peruskoulun kesken ja kulkeneet omaa,yksinäistä polkua-kunnes he viimein kohtasivat keskellä erämaata.

Ainoa asia,mikä edelleen erotti heidät oli aikakausi:mies väitti edelleen olevansa vuodelta 1947."Etelä-Ranskassa vallitsee kaaostila,mutta aseiden paukunta on päättynyt.Siellä aletaan jälleenrakentaa niitä vaurioita ja hävityksiä,joita älytön sota on aiheuttanut",mies kertoi.

Sitten poika kertoi omasta tarinastaan sen,että hänelläkin oli kysymys,johon hän halusi vastauksen.Se on "Miksi isä jätti minut yksin?"Tuolloin mies muisti itsekin lapsena miettineen samaa,muttei koskaan löytänyt vastausta."Ehkä olit isällesi näkymätön"mies tuumasi."Ehkä sinun kukkasi voi puhjeta täällä tähtitaivaan alla ja voit saavuttaa näkyvyytesi"

"Entäpäs jos sinä olet minä ja minä olen sinä eri aikakaudelta?"poika kysyi mieheltä."Onhan se periaatteessa mahdollista.."mies jäi miettimään.Ja hetken ystävysten välillä oli sanaton hiljaisuus,joka tuntui kestävän ikuisuuden.

"Minä löysin hänet!" huusi mies tähtitaivaalle.

Mies oli aikeissa poistua karavaanin mukana seuraavana päivänä.Tämä olisi siinä tapauksessa viimeinen ilta ja yö pojan ja beduiinin kanssa.Lapin radiossa soi Vilho Vartiaisen Nuoruusmuistoja; "Taas muistelen aikaa nuoruuden,kauneinta aikaa rakkauden.Kirkkainta päivää,yötöntä yötä kanssasi viettää sain. Nuo kuvina silmissäni näin, häävalssit, hunnut, ystäväin. Ilot ja surut, ne kullan murut, kaikki on muistoja vain"

Kukaan ei ymmärtänyt sanoista mitään,mutta he kaikki kolme itkivät.Eivätkä he nukkuneet ollenkaan koko yönä,vaan juttelivat,kuuntelivat radiota ja pelasivat korttipelejä aamuun saakka.

"Oletteko kuulleet Walt Disneyn tarinan Topista ja Tessusta?"poika kysyi."Siinä kettu juoksee metsässä hädissään poikastaan mukanaan kantaen. Hän jättää poikasen maatalon aidan viereen ja jatkaa pakomatkaansa. Ketun hävittyä kauas,kuuluu aseen pamahdus.

Pöllö-muori näkee kaiken ja hän tietää, ettei ketunpoikanen selviä hengissä yksin. Niinpä Pöllö-muori herättää maatalossa asuvan mukavan Hilma-muorin huomion ja johdattaa tämän ketun luokse. Muori ihastuu kettuun, antaa tälle nimeksi Topi ja ottaa hänet kasvatettavakseen. Samaan aikaan naapuriin palaa metsästäjä Aatu Remunen, joka on hankkinut itselleen uuden ajokoiran, Tessun. Aatu antaa Tessun vanhalle metsästyskoiralleen Pösölle kasvatettavaksi.

Kasvettuaan Topista tulee utelias. Naapurin pihalla Tessu vainuaa Topin ja näin kaksi pentua tapaavat toisensa. Topi ja Tessu kohtaavat ja tunnistavat toisensa sielunkumppaneiksi; he alkavat leikkiä keskenään kuin vanhat tuttavat.

Aatu Remunen ei kuitenkaan pidä koiransa leikeistä ja hän kiinnittää Tessun kiinni koirankoppiin narulla. Topin yrittäessä tulla taas leikkimään kaverinsa kanssa Tessu ei pääsekään lähtemään pihalta. Niinpä Topi yrittää leikkiä Tessun kanssa, mutta silloin Pösö-koira huomaa ketun pihallaan. Pösö lähtee jahtaamaan Topia kauhealla vauhdilla, ja myös Aatu liittyy ajojahtiin mukaan kiväärineen.

Lopulta Topi pakenee takaa-ajajiaan Hilma-muorin luo. Hilma lukitsee Topin omaan kotiinsa, ettei Topi enää pääse pihalle, missä julma Aatu ja Pösö voisivat metsästää ketun. Älykäs Topi pääsee kuitenkin ikkunasta ulos ja hän ehtii hädin tuskin hyvästellä Tessun, joka lähtee Aatun ja Pösön kanssa vuorille talveksi harjoittelemaan metsästystä.

Keväällä Tessu palaa takaisin kotiin aikuiseksi ajokoiraksi kasvaneena. Myös aikuiseksi kasvanut Topi tulee heti tapaamaan Tessua, mutta koira varoittaa Topia, etteivät he voi enää leikkiä yhdessä.Niinpä he ulvoivat kumpikin tahollaan yksinäisyyttään saman kuun alla"

"Surullinen tarina",totesi mies ja Abdel,joka vasta nyt sai kuulla,että mies on lähdössä pois.

Abdel halusi myös kertoa tarinan honkapuusta.Hän oli kuullut sen kulkueessa matkannelta suomalaismieheltä.

“Korkean kallion keskelle oli kasvanut puu.Sen kasvupaikka oli karu ja sillä oli monia taisteluita tuulen kanssa.

”Penteleen tuuli,kun aina viimaksi tahtoo muuttua" tuumasi puu itsekseen."Mutta minä en anna periksi,olenhan minä luja,voimakas,taipuisa ja maahan syvästi kiinnittynyt.Ja niin kovin yksinäinen"

Eräänä syksyisenä iltana saapui kova myrsky,jonka voimakas pyörre sai puun huolestumaan;"Miksi sinä minua nin kieputtelet?En minä oksiani halua sinulle antaa enkä neuloistani vielä luopua.Tuuli ujelsi puulle "minä sinua ravistelen,jotta tulisit kauniimmaksi"."Kauniimmaksi?hämmästeli puu itsekseen."Korkeintaan vanhimmat neulaseni saat,muusta en luovu" huomautti puu tuulelle.

Niin karisivat puun keltaiset neulaset maahan,jolloin puu tuli surulliseksi ja se alkoi itkeä tervaisia kyyneleitä,jotka valuivat maahan pitkin sen panssarimaista runkoa."Nyt sinä veit minulta vanhat neulaseni eivätkä ne olleet vielä valmiita" itki puu tuulelle.

Puun taipuisat oksat tanssivat tuulessa ja lohduttivat puuta"Me suojelemme sinua,älä huolehdi,kaikki on hyvin.Ja tuuli ulvoi "teen sinut kauniimmaksi,kauniimmaksi".

Myrsky alkoi laantua ja lopulta puu oksineen pysähtyivät paikoilleen.Yhtäkkiä puu tunsi,kuinka jokin liikkui hänen panssarirunkoaan pitkin"kuka uskaltaa kiivetä kilpeäni pitkin?"tiuskaisi puu.Se oli vain oravanpoikanen,joka oli löytänyt puusta oivan leikkipaikan.Orava nauroi ja juoksi pitkin puun suurta runkoa,hyppeli oksilla ja kutitteli puuta leikillään.

Silloin puu määräsi oksiaan tavoittamaan kiusanhenkeä ja häätämään tämän pois häiritsemästä.Tästä oravanpoika säikähtäneenä hyppäsi korkealla loikalla kauemmaksi,jolloin puu nosti latvustoaan nähdäkseen minne kiusaaja oli paennut.

Hämmästys oli suuri;puu havaitsi näköalassaan jotakin aivan uutta:sen vieressä kasvoi suuri ja mahtava mänty,jota puu ihasteli ääneen"Voi kuinka mahtava sinä oletkaan!Voisinpa olla kaltaisesi" " Mutta sinähän olet minua suurempi,Sinä olet honka",totesi mänty puulle. "Honka" ihmetteli puu männylle,johon mänty vastasi"katso ympärillesi niin näet"

Niin puu nosti latvustoaan vielä korkeammalle ja katsoi ympärilleen."Täällähän on kokonainen metsä"iloitsi puu itsekseen""Ja täältä korkealta minä voin nähdä kaikki"Ja "muut näkevät sinut" huomautti mänty puulle."Nyt olen tullut nähdyksi enkä ole enää yksin!" iloitsi puu ja nauroi.

Ja kävi niin,että pian nauroi koko metsä--ja oraviakin hymyillytti."Kiitos juureni,kiitos oksani kiitos mänty ja metsä ja kiitos sinullekin oravanpoika.

Mutta oli yksi jota puu ei halunnut kiittää ja se oli tuuli.Tällöin tuuli ujelsi paikalle ja sanoi:"Minä kellastuneet neulasesi joka syksy olen pois pyyhkinyt,mutta myrskyksi joutunut muuttumaan,koska et niistä muutoin olisi luopunut.Näin tein sinusta ikivihreän" "Ikivihreän",ihmetteli puu itsekseen."Sittenhän minä olen yhtä kaunis kuin mänty" iloitsi mänty.Tähän tuuli vastasi"Se sinä olet ollut koko ajan"

Näin teki puu sovinnon tuulen kanssa,minkä jälkeen ei näkynyt myrskyä eikä viimaa.Ja puu odotti sykysisin tuulen saapuvan antaakseen sille keltaiset neulasensa-ja niin kävi,joka syksy.

Niin honkapuu kiitti tuulta ja huomasi kevään koittaneen.”

"Jätätkö sinä meidät yksin?"poika kysyi mieheltä."En tietenkään;kulkevathan karavaanit keitaalla useasti,joten voin tulla käymään vierailulla usein."Mutta tulet vain käymään,totesi poika.”Se ei ole sama asia.Kohtaamme kuin teennäiset vieraat,eikä se ole sama asia."

Haikeus valtasi pojan ja Abdelin ja he itkivät miehen poistumista jo etukäteen."Pian on aamu"totesi Abdel"Ja sitten sinä lähdet.Meillä tulee ikävä sinua"

"Ennen kuin lähden,käyn hyvästelemässä Leilan"mies totesi.Ja pian koitti aamu ja mies lähti.Jäi tyhjyyden tunne,kun yksi kolmesta oli poissa.Poika alkoi itkeä surkeasti,mutta Abdel lohdutti "Onhan meillä toisemme ja Ali.Ja hänhän lupasi tulla vierailuille"

Samaan aikaan lähiössä isä tuli kotiin töistä poikkeuksellisesti viittä vaille 22.Hän huomasi,että televisio oli sammutettu,joten hän oletti pojan taas nukkuvan.Hänen ostoskeskuksensa tilanne näytti huonolta,sillä lähelle oli rakenteilla Kompassi-niminen suuri ostoskeskus,joka veisi suuren osan Helmen asiakkaista.Lisäksi isä pelkäsi,että vuokralla olevat yrittäjät siirtyisivät uuteen paikkaan.

Jotain tapahtui ja isä alkoi kuulla ääniä päästään"Sinä kelvoton surkimus,epäonnistut kaikessa"äänet huusivat.Tästä hätääntyneenä hän meni sohvalle ja jutteli pojalle"Kyllä sinä pärjäät".Todellisuudessa mies puhui sohvatyynylle,mutta mies itse näki siinä pojan.

Isä pelkäsi,että hänet myrkytetään ja että työkaverit ovat tulossa tappamaan hänet.Hän oli myös aivan varma,että on tulossa maailmanrauha.Niinpä isä juoksi rappukäytävään huutamaan:"Nyt on maailmanrauha!Taivaskin itkee onnesta."

Naapureita moinen mesoaminen häiritsi ja moni soitti poliisille.Poliisit tulivat nopeasti paikalle ja kysyivät miten menee.Isä alkoi vaatia poliiseilta henkilötodistusta ja sanoi maailmanrauhan tulleen.Tällöin poliisit veivät miehen autoon ja lähimmälle psykiatriselle osastolle.Osastolla kerrottiin:”olet nyt suljetulla osastolla.Tämän suljetumpaa paikkaa ei ole”totesi hoitaja hullu virne kasvoillaan.

Isällä oli paha psykoosi ja häntä kuntoutettiin pitkään.Hän sai vahvat psyykelääkkeet,jotka lihottivat hänet muodottomaksi.Hänestä tuntui siltä kuin hänet olisi tapettu henkisesti,vähän samoin kuin norsu kesytetään:niiden villi ja vapaa sisäsyys tuhotaan kiduttamalla ja ne muuttuvat passiivisiksi märehtijöiksi ja ihmisten palvelijoiksi.

Keitaalla pojan oli nyt totuttava elämään ilman miestä ja jäämään Abdelin kanssa sinne yhdessä Ali-kamelin kanssa.Kului vuosi,kaksikin eikä miehestä näkynyt jälkeäkään.Poika huolestui ja pelkäsi tämän sairastuneen uudelleen tai hävinneen loputtomiin.Oli miten oli,mies ei koskaan palannut keitaalle.

Poika päätti viedä Leilalle peiton,jottei sille tulisi kylmä yöllä.Samalla hän havaitsi hiekassa jotain hopeista ja kiiltävää:se oli miehen rannekello.Hän otti sen mukaansa ja laittoi sen ranteeseensa.

Yöllä poika katseli yksin tähtitaivasta.Hän ikävöi kovasti miehen kanssa käytyjä keskusteluja;viimeeksi he juttelivat siitä,kuinka Venäjällä on suunnitteilla pään siirto.Hulluksi on tämä maailma mennyt!

Lappi- radiosta soi Lambada.Tämä oli ärsyttänyt montaa kuulijaa ja radiotoimitus vastaanotti lukuisia valituksia siitä,että kanavalla soi liian iloista musiikkia.

"Minä arvasin,ettei hän palaa"totesi poika Abdelille; "ihmiset ovat sellaisia-he eivät pidä lupauksiaan."

Ja niin tarina lähestyy loppuaan;poika oli muuttunut mieheksi ja hän oli nyt hieman alle 170 cm pitkä pitkä. Hän päätti jäädä pysyvästi Abdelin luo ja tästä innostuneena Abdel alkoi tanssia.Lappi- radiossa soi jälleen "Poromiehen humppa",ja he molemmat tanssahtelivat hullunkurisesti ja lauloivat mukana.

"Mitä on yksinäisyys-metsä,johon menet yhä kauemmaksi,kunnes jonain päivänä eksyt,ja minkä luulit puiksi,on toisia yhtä eksyneitä,matkallaan"-Helinä Siikala;Pysähdytään, anna kätesi (Otava, 1977)

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.